Valitse sivu
  • Kissaa kannattaa ensisijaisesti etsiä lähiympäristöstä. Tutki kaikki katoamispaikan lähellä olevat roskakatokset, ladot, kivenkolot ja muut piilopaikat. Pelästynyt kissa saattaa piilotella jopa omassa pihapiirissään. Kissaa voi houkutella esiin ruuan tai vaikka tutun koiran avulla. Vältä kuitenkin liikaa hälinää ettei kissa pelästyisi enempää.
  • Muista tehokas ilmoittelu:
    1. Käy ilmoittamassa lähinaapureille että kissasi on kadonnut.
    2. Ilmoita karkurista Internetiin www.karkurit.fi
    3. Soita poliisille, löytöeläinhoitolaan ja kunnan eläinlääkärille.
    4. Kissat saattavat liikkua kuntarajojen yli, joten kannattaa ilmoittaa myös naapurikuntiin.
    5. Kiinnitä ilmoituksia lyhtypylväisiin, kauppojen ilmoitustauluille, kirjastoihin ja kahviloihin.
    6. Suojaa ilmoituksesi vesisateelta ja laita ilmoituksen alareunaan revittävät puhelinnumerot.
    7. Älä unohda lehden- ja postinjakajia, takseja ja metsästäjiä ym. ryhmiä, jotka liikkuvat luonnossa.
    8. Jos tiedät kissan liikkuvan tietyllä alueella kannattaa ilmoituksia jakaa suoraan postilaatikoihin.
    9. Hyvä keino on myös käydä kadonneen kissan valokuvan kanssa ovelta ovelle kysymässä onko tämän näköistä kissaa näkynyt alueella irrallaan.
    10. Jätä katoamisilmoitus kontaktitietoineen jokaiseen tällaiseen kotiin.
    11. Yritä saada paikallisradio ilmoittamaan katoamisesta.
  • Tee katoamispaikalta ja kaikista muista ilmansuunnista hajujälkiä turvallista reittiä pitkin kotiin. Kaverikoira tai -kissa voi olla mukana tekemässä hajujälkiä. Usein karkuri osaa suunnistaa tuttuja jälkiä pitkin kotiin.
  • Aloita loukuttaminen katoamispaikalla. Loukkuja saa lainaan ja loukuille käyttöopastusta mm. Etsijäkoiraliitolta ja eläinsuojeluyhdistyksiltä.
  • Ota karkurin haju talteen siltä varalta, että etsijäkoiran apua tarvitaan. Hyviä hajuja ovat esim. valjaat, makuualusta, lelut tai kissan hoitovälineet. Säilö haju puhtaaseen lasipurkkiin tai muovipussiin.
  • Jos havaitset karkurin, koita rauhoittaa alue. Houkuttele kissaa luoksesi äänellä. Maan raapiminen tai kissan omalla lelulla leikkiminen voivat myös houkutella sen. Samoin voit houkutella kissaa tuoksuvan ruuan avulla. Voimakkaan hajuiset kalasäilykkeet, kuten makrillit, herättävät yleensä kissan mielenkiinnon.