Valitse sivu

Persialainen

Persialainen

valkoinen_PER
kuva Virpi Havukainen

 

Kun katsoo muhkeaturkkista ja ilmeeltään suloista persialaiskissaa, ei tarvitse ihmetellä miksi juuri tämä rotu on maailman ja myös Suomen ylivoimaisesti suosituin rotukissa!

Upeaturkkinen ja muhkea persialaiskissa on kotoisin nimensä mukaisesti muinaisesta Persiasta. 1500-luvulla tämä kadehdittu haareminaisten lemmikki aloitti Euroopan valloituksen, jolloin ensimmäiset persialaiskissat vietiin Englantiin, Italiaan ja Ranskaan. Persialaiset hurmasivat minne tahansa ne menivätkin. Euroopasta rotu levisi 1800-luvulla Pohjois-Amerikkaan ja ympäri maailman. Suomeen ensimäiset persialaiskissat tulivat vasta 1950-luvulla.

Ihanteellinen Persialainen on lyhyentanakka, suuri ja vankka kissa. Jalat ovat matalat ja paksut, tassut isot ja pyöreät. Persialaisen pää on leveä ja pyöreä, nenä lyhyt ja leveä, otsa pyöreä, leuka vahva ja posket täyteläiset. Silmät ovat suuret ja pyöreät, joten paljolti niiden myötä syntyy se oikea “persialaislook”. Kasvojen yleisilme on avoin ja suloinen! Persialaisen korvat ovat pienet, pyöreäkärkiset ja sijaitsevat alhaalla päälaella. Persialaisen turkki on erittäin pitkä, ilmava ja tuuhea. Karva on äärimmäisen pitkää hännässä ja kaulurissa. Omistajasta riippuu paljon, kuinka upea ilmestys hänen kissansa turkiltaan on, vaikka toki yksilöiden välillä eroja on. Persialaiskissan mahtava turkki vaatii säännöllistä hoitoa. Turkki kammataan ja harjataan ajoittain, lisäksi turkinhoitoon kuluu osana sen pesu.

Persialainen on luonteeltaan ystävällinen, seurallinen, sympaattinen, mutta myös rauhallinen, jonka vuoksi se soveltuu erittäin hyvin sisäkissaksi. Persialainen soveltuu erilaisten ihmisten ja perheiden lemmikiksi. Persialainen on koko perheen lemmikki ja se rakastaa huomion keskipisteenä olemista. Sen käyttäytyminen on aristokraattisen hienostunutta ja otteet helliä. Persialainen sopii ihmiselle, jolla on tyylitajua!

Persialaiskissoille on hyväksytty jo yli 300 värimuunnosta. Erilaisia väriryhmiä ovat mm. yksiväriset, tabbyt, hopeat, valkolaikut ja naamiokissat eri colourpointit.

Colourpointyhdistys ry