Kategoria 2 rodut:
American Curl, lyhytkarva
Erikoinen rotu Amerikan Curl on kotoisin Kaliforniasta, jossa vuonna 1981 Joe ja Grace Rugan kotiovelle ilmestyi kaksi kippurakorvaista puolipitkäkarvaista tyttöpentua, musta Shulamith ja mustavalkoinen Panda. Kun “Shu” joulukuussa 1981 sai ensimmäisen pentueensa, neljä pentua joista kahdella oli kippurat korvat, Rugat käsittivät että heillä mahdollisesti oli käsissään ainutlaatuinen uusi rotu. Näin Shulamithistä tuli tämän uuden valloittavan rodun kantaäiti, joka pitää löytyä jokaisen puhdasrotuisen curlin taustalla. Suomeen ensimmäinen curli tuotiin 2001.
Rakenteeltaan curlit ovat elegantteja keskikokoisia kissoja, tasapainoiset mittasuhteet ovat kokoa tärkeämmät. Urokset ovat kookkaampia kuin naaraat. Ne ovat melko lihaksikkaita ja hoikahkoja. Vartalo tulee olla pituudeltaan 1½ kertaa kissan korkeus hartioiden kohdalta. Häntä on taipuisa, hännänpäätä kohti kapeneva ja saman pituinen kuin vartalo. Jalat ovat keskikorkeat. Curlin pää on pehmeästi kiilamainen, noin 1½ kertaa leveyttään pidempi. Profiilissa nenä on keskipitkä ja suora, otsa nousee kaarevana silmien tasolta, päälaki ja takaraivo ovat kaarevat. Kuono-osa on pyöreä, leuka nenänpään kanssa linjassa. Silmät ovat melko suuret ja kirkkaat ja saksanpähkinän muotoiset.
Curlit syntyvät suorakorvaisina, noin viikon iässä korvat menevät kippuraan ja vähitellen siitä avautuvat lopulliseen kaarevuuteensa. Noin 4-5kk:n iässä korvien lopullinen kippuruus on saavutettu.
Näyttelycurlien korvien kärjet kaartuvat pehmeästi taaksepäin (90-180 astetta). Curlien korvalehti on rustottunut melko jäykäksi (kuten ihmisellä) vähintään 1/3 korkeudestaan, korvien kärjet ovat pyöristyneet ja taipuisat. Korvat ovat melko suuret, tyvestä leveät ja avoimet. Valppaan curlin eteenpäin kääntyneiden korvien kärjet osoittavat takaraivon keskipisteeseen mutta eivät kosketa takaraivoa tai korvalehteä. Koska curlien kippurakorvaisuus on dominoiva ominaisuus, pentueisiin syntyy silloin tällöin suorakorvaisiakin pentuja.
Lyhytkarvaisella curlilla on lyhyt, pehmeä, silkkinen turkki ja mahdollisimman vähän pohjakarvaa. Turkki on sileä, ei pörröinen mikä tekee turkista todella helppohoitoisen. Kaikki värit ovat sallittuja ja värityksestä saa viisi pistettä. Silmien väri saa olla mikä tahansa paitsi naamiomuunnoksilla silmien värin tulee aina olla sininen. Molemmat karvanpituudet arvostellaan kategoriassa 2 erikseen jaettuna yhteentoista eri väriryhmään. Kasvatuksessa lyhyt- ja pitkäkarvacurleja voidaan risteyttää keskenään.
Luonteeltaan curlit ovat uteliaita ja todella seurallisia, kiintyvät kovasti ihmisiin ja osallistuvat kaikkiin kodin toimiin, eivät vain seuraa jonkin matkan päästä. Curlien tapa puskea on poikkeava muista roduista, ne puskevat usein takaraivollaan, puhutaankin usein curleista ”with bumping heads”. Rodulle tyypillistä on, että nämä älykkäät ja tasapainoiset kissat pysyvät koko ikänsä pentumaisen leikkisinä. Curlit mainitaan kissojen Peter-Panina (poika, joka ei koskaan kasva aikuiseksi). Kuten monet eleganttirakenteiset kissat myös curlit ovat loistavia hyppääjiä, siis myös kaappien ja hyllyjen päälliset tulevat tutkituksi. Ne saattavat myös täysin yllättäen hypätä omistajan olkapäälle milloin mistäkin, elleivät sitten ilmoita lisähuomion tarpeestaan pienellä äänellään. Curlit haluavat yleensä olla kaiken keskipisteenä, ne oppivat helposti erilaisia temppuja, kaappien ja ovien avaaminen on niille lastenleikkiä. Agilityharrastukseen curlista saa oivan kumppanin. Usein ne kantelevat lelujaan ympäriinsä.
American Curl, pitkäkarva
Amerikan Curl on kotoisin Kaliforniasta, jossa vuonna 1981 Joe ja Grace Rugan kotiovelle ilmestyi kaksi kippurakorvaista puolipitkäkarvaista tyttöpentua, musta Shulamith ja mustavalkoinen Panda. Kun “Shu” joulukuussa 1981 sai ensimmäisen pentueensa, neljä pentua joista kahdella oli kippurat korvat, Rugat käsittivät että heillä mahdollisesti oli käsissään ainutlaatuinen uusi rotu. Näin Shulamithistä tuli tämän uuden valloittavan rodun kantaäiti, joka pitää löytyä jokaisen puhdasrotuisen curlin taustalla. Suomeen ensimmäinen curli tuotiin 2001.
Rakenteeltaan curlit ovat elegantteja keskikokoisia kissoja, tasapainoiset mittasuhteet ovat kokoa tärkeämmät. Urokset ovat kookkaampia kuin naaraat. Ne ovat melko lihaksikkaita ja hoikahkoja. Vartalo tulee olla pituudeltaan 1½ kertaa kissan korkeus hartioiden kohdalta. Häntä on taipuisa, hännänpäätä kohti kapeneva ja saman pituinen kuin vartalo. Jalat ovat keskikorkeat. Curlin pää on pehmeästi kiilamainen, noin 1½ kertaa leveyttään pidempi. Profiilissa nenä on keskipitkä ja suora, otsa nousee kaarevana silmien tasolta, päälaki ja takaraivo ovat kaarevat. Kuono-osa on pyöreä, leuka nenänpään kanssa linjassa. Silmät ovat melko suuret ja kirkkaat ja saksanpähkinän muotoiset.
Curlit syntyvät suorakorvaisina, noin viikon iässä korvat menevät kippuraan ja vähitellen siitä avautuvat lopulliseen kaarevuuteensa. Noin 4-5kk:n iässä korvien lopullinen kippuruus on saavutettu.
Näyttelycurlien korvien kärjet kaartuvat pehmeästi taaksepäin (90-180 astetta). Curlien korvalehti on rustottunut melko jäykäksi (kuten ihmisellä) vähintään 1/3 korkeudestaan, korvien kärjet ovat pyöristyneet ja taipuisat. Korvat ovat melko suuret, tyvestä leveät ja avoimet. Valppaan curlin eteenpäin kääntyneiden korvien kärjet osoittavat takaraivon keskipisteeseen mutta eivät kosketa takaraivoa tai korvalehteä. Koska curlien kippurakorvaisuus on dominoiva ominaisuus, pentueisiin syntyy silloin tällöin suorakorvaisiakin pentuja. Nämä ja ne pennut, joiden korvat voivat olla ”eripariset” tai ovat liian kippurat/loivat ovat loistavia lemmikissoja.
Pitkäkarvaisella curlilla on puolipitkä, pehmeä, silkkinen turkki ja mahdollisimman vähän pohjakarvaa. Turkin tulee olla sileä, ei pörröinen mikä tekee turkista todella helppohoitoisen. Häntä on sulkamaisen tuuhea. Kaikki värit ovat sallittuja ja värityksestä saa viisi pistettä. Silmien väri saa olla mikä tahansa paitsi naamiomuunnoksilla silmien värin tulee aina olla sininen. Molemmat karvanpituudet arvostellaan kategoriassa 2 erikseen jaettuna yhteentoista eri väriryhmään. Kasvatuksessa lyhyt- ja pitkäkarvacurleja voidaan risteyttää keskenään.
Luonteeltaan curlit ovat uteliaita ja todella seurallisia, kiintyvät kovasti ihmisiin ja osallistuvat kaikkiin kodin toimiin, eivät vain seuraa jonkin matkan päästä. Curlien tapa puskea on poikkeava muista roduista, ne puskevat usein takaraivollaan, puhutaankin usein curleista ”with bumping heads”. Rodulle tyypillistä on, että nämä älykkäät ja tasapainoiset kissat pysyvät koko ikänsä pentumaisen leikkisinä. Curlit mainitaan kissojen Peter-Panina (poika, joka ei koskaan kasva aikuiseksi). Kuten monet eleganttirakenteiset kissat myös curlit ovat loistavia hyppääjiä, siis myös kaappien ja hyllyjen päälliset tulevat tutkituksi. Curlit haluavat yleensä olla kaiken keskipisteenä, ne oppivat helposti erilaisia temppuja, kaappien ja ovien avaaminen on niille lastenleikkiä. Agilityharrastukseen curlista saa oivan kumppanin. Usein ne kantelevat lelujaan ympäriinsä. Curlit eivät ole rasisteja vaan tulevat toimeen kaikkien kanssa.
LaPerm
LaPerm rotu on saanut alkunsa vuonna 1982 Oregonista, USAsta löydetystä kiharakarvaisesta naaraspennusta. Kiharuuden aiheuttava geeni on dominoiva ja on ainoastaan tällä rodulla.
LaPerm on keskikokoinen, elegantti, lihaksikas ja atleettinen kissa jolla on pitkät jalat ja pitkä kaula. Korvat on keskikokoiset, silmät keskisuuret ja ilme on valpas. Rodusta on sekä lyhytkarvainen että puolipitkäkarvainen muunnos. Turkki ei ole silkkinen vaan tuntuu mohairilta ja turkin kuuluu näyttää pörheältä ja siinä on sekoituksena erilaisia kiharoita ja laineita.
Lyhytkarvaiselle la permillä on aaltoileva turkki ja pulloharjamainen häntä. Puolipitkäkarvaisella muunnoksella turkki on aaltoileva tai kihara ja häntä puuhkamainen. Pitkä turkki vaatii hoitoa ja kampaamista ettei se takkuunnu. Kaikki värit on sallittuja.
Luonteeltaan laperm on seurallinen, älykäs, ystävällinen ja leikkisä ja niillä on rento ja vahva persoonallisuus.
LaPerm on rotu, joka on kehittynyt luonnollisesta mutaatiosta. Sekä pitkäkarvainen (LPL) että lyhytkarvainen (LPS) ovat kiharaturkkisia. Rotu on keskikokoinen. Kaikki kissan osat ovat harmoniassa kissan kokoon nähden. Kissa on valpas ja vaikuttaa korkeajalkaiselta. Rotu vaatii 2-3 vuotta kehittyäkseen valmiiksi.
Maine Coon
Maine Coonin alkuperästä on monenlaisia tarinoita. Tunnetuin lienee legenda Maine Coonin synnystä pesukarhun ja kissan risteymänä.
Uskottavin kaikista tarinoista perustuu kuitenkin teoriaan, jonka mukaan Maine Coonit ovat syntyneet luonnon valinnan tuloksena. Asutuksen levitessä Amerikkaan kulkeutui laivoissa kaikenkarvaisia kissoja uudelle mantereelle, joka alunperin oli kissaton. Nykyinen Maine Coon on siis kaikkien näiden laivakissojen jälkeläisistä syntynyt risteymä.
Mainen ankarat talvet ja kylmä, kova ilmasto tekivät Maine Coonista vahvan ja vastustuskykyisen kissan.
Ensimmäiset kirjalliset maininnat Maine Coonista löytyvät vuodelta 1861 kirjasta The Book of the Cat. Maine Coon on julistettu Mainen osavaltion kansalliskissaksi 10.4.1985. Eurooppaan ensimmäiset Maine Coonit tulivat vasta 70-luvun puolivälissä, Suomeen ensimmäiset saapuivat 1989.
Maine Coon -standardi esittää rodun sellaisena kuin se on ollut jo 150 vuoden ajan. Maine Coonin kasvojen tulee olla keskipitkät, poskipäät ovat korkeat, kuono selvästi kulmikas (ei kolmiomainen) ja leuka voimakas. Korvien tulee olla suuret ja niiden sisällä on karvatupsut. Korvat sijaitsevat korkealla päälaella n. korvan tyven mitan toisistaan. Silmät ovat suuret ja ne sijaitsevat kaukana toisistaan lievästi vinossa asennossa. Maine Coonin silmissä pitää olla se kuuluisa “pöllönkatse”. Vartalon tulee olla lihaksikas, rintakehän laaja. Vartalo on pitkä ja kokonaisuutena suorakaiteelta vaikuttava. Suhteellisen pitkät jalat ovat vahvat ja lihaksikkaat, takajalat eivät saa olla korkeammat kuin etujalat. Tassut ovat leveät, pyöreät ja varpaiden välissä on oltava karvatupsut. Häntä on yhtä pitkä kuin kissakin ylettyen hartioihin, juurestaan leveä ja loppua kohti kapeneva. Häntäkarvat ovat aina tuuheat ja pitkät. Turkki on tuuhea, lyhyt hartioilta, pitkä vatsan kohdalta ja takajaloissa. Kaulus on toivottava. Turkin tuuheus ja jopa pituus vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Maine Coonit ovat suuria ja voimakkaita kissoja. Urokset voivat painaa kuudesta yli kymmeneen kiloon, naaraat yleensä viiden kilon molemmin puolin. Maine Coon on täysikasvuinen vasta n. 3-vuotiaana.
Maine Coonit ovat kilttejä, leikkisiä ja oppivaisia. Ne kiintyvät omistajaansa, ja tarvitsevat huomiota ja leikkitoverin. Maine Coonit ovatkin yleensä hyvin sosiaalisia ja elävät sovussa muiden kissojen ja koirienkin kanssa.
Maine Coon sopii erinomaisesti sisäkissaksi, mutta se myös ulkoilee mielellään, luonnollisesti yksinomaan valjaissa tai kissatarhassa valvottuna, ei koskaan vapaana.
Neva Masquerade
“Kuin Siperiankissa, mutta väritykseltään naamiokissa”
Hmm, ehkäpä ei sittenkään pelkästään ”kuin”.
Olisiko tuo sinisten silmien taika sittenkin se, mikä tekee Nevasta täysin omanlaisensa kissan. Sinisilmäisissä kissoissa on jotain salaperäistä, mikä sykähdyttää aivan erityisellä tavalla kissaihmistä. Siperiankissa tunnetaan omia ihmisiään rakastavana ja hellivänä kissana, sibskusuukkoset lienevät kaikille meille rotuun hurahtaneille tuttu juttu.
Nevalle on aivan yhtä tärkeää oman kiintymyksensä osoittaminen, kovaääninen hyrinä sylissä kertoo: mamma, minä tykkään susta ihan hirveesti! Ja kissasuukkoset, ne osataan myös… Rotuominaisuudet ovat molemmilla samoja.
Naaras on pienempi ja aktiivisempi / uteliaampi kuin uros. Upean turkin sisällä asustaa joko hempeä neito tai oman arvonsa tietävä muhkea halinalle-uros. Oma lauma, ihmiset ja muut eläimet mukaan lukien, ovat kuitenkin aina kaikki kaikessa niin Nevalle kuin Siperiankissallekin.
Rotustandardi on myös sama molemmille roduille, lukuunottamatta silmien ja turkin väritystä. Mutta Neva sinisine silmineen on kuitenkin aivan omanlaatuisensa kissa. Osa järjestöistä pitää Nevaa vain yhtenä Siperiankissan värimuunnoksena, toiset taas tunnustavat Nevan omaksi rodukseen. Fife hyväksyi alustavasti Nevan 1.1 2009 ja täyden hyväksynnän se sai Puolan FPL ehdotuksesta 2010 vuoden Fife GA:ssa äänin 33+/0/4-.
SIBY ry on tehnyt yhteistyösopimuksen Suomen Kissaliiton kanssa ja siten olemme sitoutuneet noudattamaan Fifen sääntöjä ja siksi hyväksymme Neva Masquaraden kuten Fifekin eli Siperiankissan sisarrotuna.
Suomen Neva Masquerade Kissat
Siperiankissan Ystävät ry
Norjalainen metsäkissa
Muinaisten viikinkien lyhytkarvakissojen ja ristiretkeläisten mukana Norjaan kulkeutuneiden pitkäkarvakissojen arvellaan olevan alkuna norjalaiselle metsäkissarodulle. Norjalainen metsäkissa on kehittynyt luonnollisen valinnan seurauksena Norjan ankarassa ilmastossa, jossa vain terveimmät ja voimakkaimmat yksilöt ovat selviytyneet jatkamaan sukua.
Norjalaiset kiinnostuivat rodusta jo 1930-luvulla, mutta vasta 1977 FIFe hyväksyi rotuna norjalaisen metsäkissan ja vahvisti sille rotustandardin. Nykyään norjalainen metsäkissa on hyvin suosittu rotu kaikkialla Euroopassa.
Norjalainen metsäkissa on suurikokoinen ja rodun urokset ovat naaraita huomattavasti kookkaampia. Se on voimakasrakenteinen ja notkea kissa. Vartalo on pitkä ja jalat korkeat. Takajalat ovat korkeammat kuin etujalat. Pää on kolmion muotoinen, jossa kaikki sivut ovat yhtäläiset, nenä pitkä, profiili suora ja leuka vahva. Silmät ovat suuret, avoimet ja hiukan vinot. Metsäkissalla tulisi olla valpas, hiukan “villi” katse. Kaikki silmienvärit ovat sallittuja. Korvat ovat korkeat ja niiden kärjissä on ilvesmäiset tupsut. Alusturkki on pitkä ja pehmeän villava. Sitä peittää pitkä, sileä, säänkestävä peitinkarva, joka suojaa kissaa kastumiselta ja kylmyydeltä. Turkki ei yleensä takkuunnu, vaan on helppohoitoinen. Kauluri, poskiparta ja takajalkojen ns. housut ovat pitempää ja pehmeämpää karvaa. Turkin kaikki värimuunnokset ovat sallittuja paitsi naamioväritys ja suklaan ja lilan eri muunnokset. Häntä on pitkä ja tuuhea. Pennuilla suojaavat peitinkarvat kehittyvät n. 3…5 kuukauden ikäisenä.
Norjalainen metsäkissa on luonteeltaan ystävällinen ja seurallinen. Se on nimestään huolimatta sopeutunut erittäin hyvin myös sisäkissaksi. Rohkeaa ja uteliasta metsäkissaa tuleekin ulkoiluttaa ainoastaan valvotusti, tarhassa, jossa on katto tai valjaissa. Metsäkissa on terve, eloisa ja helppohoitoinen puolipitkäkarvakissa.
Siperian kissa
Siperiankissan alkuperää ei tunneta. Oletetaan, että siperiankissa on kehittynyt kissoista, joita ihmiset ottivat mukaansa Siperiaan. Sinne muutettiin jo 1500-luvulla, joten alkuperä saattaa olla näinkin kaukaa.
Siperian ankara ilmasto karsi joukosta heikot ja lyhytkarvaiset kissat, ja näin ollen rotu kehittyi omaksi rodukseen kaukana muista kissaroduista.
Sitä on myös pidetty kaikkien pitkäkarvaisten kissojen mahdollisena kantamuotona.
Siperiankissa on ystävällinen, jutteleva, älykäs ja ihmisiin kiintyvä rotu, mutta sillä riittää myös omaa tahtoa. Se on aktiivinen ja leikkisä sekä erittäin hyvä kiipeilijä ja hyppääjä.
Siperiankissat rakastavat noutoleikkejä, ja ovat mukana kotiväkensä arkipuuhissa. Siperiankissa kaipaa aktiviteetteja ja sosiaalista toimintaa. Se sopeutuu hyvin sisäkissaksi, mutta kaipaa seuraa.
Siperiankissa on kooltaan keskikokoinen tai suuri, täysikasvuiseksi kehittyminen vie siltä 4 – 5 vuotta. Urokset ovat naaraita suurempia. Siperiankissan pää on hieman leveyttään pidempi, pehmeästi pyöristynyt ja massiivinen.
Nenä on keskipitkä ja leveä, profiilissa on kevyt painauma, ilman stoppia. Keskikokoisten korvien kärjet ovat pyöristyneet ja korvan sisäpuolella on runsaasti karvaa, korvissa voi olla tupsut.
Ne ovat etäällä toisistaan ja eteenpäin suuntautuneet. Silmät ovat suuret, muodoltaan hieman soikeat ja hieman vinoasentoiset sekä sijaitsevat kaukana toisistaan.
Vartaloltaan siperiankissa on hyväluustoinen ja lihaksikas, vartalo on sopusuhtainen ja antaa suorakaiteen muotoisen vaikutelman. Jalat ovat keskimittaiset ja tassut ovat suuret ja pyöreät, varpaiden välissä on tupsut.
Häntä on pitkä ja paksu, hännänpää on pyöristynyt. Häntä on tiheän karvan peittämä, siinä ei saa olla roikkuvia karvoja. Siperiankissan turkki on keskipitkä, hyvin kehittynyt ja hyvin tiheä, aluskarva on koholla.
Päällysturkki on vettähylkivä ja hieman karheantuntuinen. Kesäturkki on huomattavasti lyhyempi kuin talviturkki. Talviturkkiin kuuluvat hyvin kehittynyt rintamus, kauluri ja polvihousut.
Siperiankissan turkki on helppohoitoinen, mutta kaipaa kampaamista – turkin laadusta riippuu, kuinka usein.
Kaikki värit on hyväksytty paitsi naamiovärit, suklaa, kaneli, lila ja beige eikä valkoisen määrää ei ole rajattu. Siperiankissa on jaettu yhdeksään väriryhmään kuten maine coon, norjalainen metsäkissa ja turkkilainen angora.
Näyttelyissä siperiankissa hyväksytään noviisiluokkaan vain jos se on syntynyt entisen Neuvostoliiton alueilla. Kaikki roturisteytykset muiden kuin sisarrotu neva masqueraden kanssa on kielletty.
Ensimmäinen siperiankissa saapui Suomeen jo vuonna 1992 ja seuraavana vuonna tuli toinen. Varsinainen siperiankissojen Suomen valloitus alkoi kuitenkin vuonna 1996, jolloin ensimmäiset pentueet syntyivät täällä
ja maahan tuli lisää tuontikissoja Venäjältä. Sittemmin siperiankissoja on tuotu myös muista maista ja Suomessa syntyneillä pennuilla on ollut kysyntää ulkomailla.
Siperiankissojen saatua serttioikeutensa 1.1.1998 ja yleisen kiinnostuksen myötä Suomeen rekisteröityjen siperiankissojen määrä kasvaa kasvamistaan ja vuoden 2015 lopussa niitä oli Suomessa jo 2245.
Suomen Siperiankissat ry
Siperiankissan Ystävät ry
Turkkilainen angora
Turkkilainen angora on vanhimpia alkuperäisiä kissarotuja. Rotu on kotoisin Turkin pääkaupungin Ankaran (vanhalta nimeltä Angora) vuoristoalueelta.
Suomeen ensimmäiset angorat tulivat Venäjältä vuonna 1990. Tällä hetkellä Suomessa on noin 300 angoraa, ja pentuja syntyy vuosittain noin 40.
Turkkilainen angora on rakenteeltaan elegantti, luonnollisen kaunis kissa. Naaraat ovat keskikokoisia ja urokset hiukan suurikokoisempia.
Turkki on puolipitkä, pisintä karva on kaulurissa ja hännässä. Karva on helppohoitoista; silkkistä ja pehmeää sekä hyvin ruumiinmyötäistä koska angoralta puuttuu villava alusturkki.
Turkin väreistä on sallittuja kaikki luonnolliset värit (ei naamio- tai burmavärejä).
Luonteeltaan turkkilainen angora on erittäin seurallinen, aktiivinen ja ihmisrakas kissa, joka nauttii hyppimisestä ja kiipeilystä korkeisiin paikkoihin.
