Valitse sivu

Suomen Kissaliitto myönsi kahdelle kissalle Sankarikissan arvon tunnustuksena niiden neuvokkaista toimista ihmishenkiä uhkaavissa tilanteissa. Vuoden 2021 Sankarikissan arvon saivat kotikissa Eetu ja abessinialainen Kojo (CH FI*Vuolas Unelmaamme puhdistaa JW).

Eetu palkitaan vuoden 2020 tapahtumista, jolloin se pelasti diabetesta sairastavan emäntänsä hengen. Eetu puski yöllä emännän kasvoja määrätietoisesti herättäen hänet. Emäntä mittasi verensokerinsa vaistomaisesti ja huomasi sen olevan huolestuttavan matala. Eetu oli todennäköisesti herättänyt emäntänsä viime hetkellä ja siten pelastanut hänet tajuttomuudelta.

Kojo taas varoitti viime syksynä omistajaansa alkavasta tulipalosta ja pelasti kodin uhkaavalta tuholta. Viimeisillään raskaana oleva Kojon omistaja havahtui kissan epätavalliseen huutoon ja sen seurauksena hän ehti toimimaan uhkaavassa tilanteessa.

Suomen Kissaliitto myöntää vuosittain Sankarikissan arvonimen kissoille, jotka ovat vaikuttaneet merkittävästi siihen, että ihmishenkiä on pelastunut ja vakavilta sairaustapauksilta on vältytty. Kissa voi saada kunniamaininnan myös muista sankariteoista. Sankarikissa voi olla rekisteröity rotukissa, tai myös kotikissa.

”Olemme tottuneet lukemaan uutisia siitä, miten koirat ovat pelastaneet ihmishenkiä. Me Kissaliitossa haluamme nostaa esille myös kissojen tekemät sankariteot ja muistuttaa siitä, miten älykkäitä eläimiä kissat ovat”, Suomen Kissaliiton puheenjohtaja Riikka Turpeinen sanoo.

Sankarikissat palkitaan Uudenmaan Rotukissayhdistyksen näyttelyssä Askola Areenalla lauantaina 5.3.2022 klo 13.

Lisätietoja:
Sankarikissojen omistajat:
Eetu / Annukka Sultsi, Helsinki
Kojo / Riikka Tuomi, Turenki
– yhteystiedot toimitetaan pyydettäessä.

Kissaliiton puheenjohtaja Riikka Turpeinen — puheenjohtaja@kissaliitto.fi, puh: 050 336 2110
Kissaliiton varapuheenjohtaja / tiedottaja Pia Nyman — pia.nyman@kissaliitto.fi, puh: 050 5432 987

Kuvamateriaali:
https://cloud.kissaliitto.fi/s/99QpKCKWgjoWNJ5
Oikeus kuvien käyttöön vain Kissaliiton tiedotteeseen perustuvan artikkelin yhteydessä.