Valitse sivu

Tiedote koronapassista, sienitesteistä ja luovutusiästä

Suomen Kissaliiton hallitukselta pyydettiin ohjeistusta koskien näyttelymaksuja ja näyttelyyn mahdollisesti tulevia koronapassirajoituksia. Kissaliiton hallitus muistuttaa, että se ei voi suoraan puuttua itsenäisten yhdistysten rahankäyttöön. Hallituksen kanta on, että yhdistyksillä ei ole velvollisuutta palauttaa kissojen näyttelymaksuja näytteilleasettajille, koska kissan tuloa näyttelyyn koronapassi ei rajoita, ja kaikilla näytteilleasettajilla on yhtäläinen mahdollisuus hankkia koronapassi (mikäli rokotusta ei voi ottaa terveyssyistä, lain mukaan kuntien tulee tarjota tässä tilanteessa koronapassia tarvitsevalle maksuton Covid-testi).

Liittokokouspäätökset

Syksyn liittokokouksessa tehtiin päätös pakollisten sienitestien ottamisen lopettamisesta näyttelyissä. Päätös astui voimaan välittömästi, joten liittokokouksen jälkeisissä näyttelyissä ei enää ole pakollista ottaa sienitestejä.

Syksyn liittokokouksessa niin ikään päätettiin alimman mahdollisen luovutusiän laskusta 12 viikkoon, suosituksen säilyessä yhä 14 viikossa. Tämä päätös astuu voimaan 1.1.2022 siten, että tämän päivämäärän jälkeen pennut voi luovuttaa 12-viikkoisena, riippumatta siitä milloin pentu on syntynyt. Kissaliitto edelleen suosittelee vahvasti luovuttamaan pennut aikaisintaan 14-viikkoisina.