Etusivu | Toiminta | Yhdistykset | Näyttelyt | Kasvatus | Kissarodut | Lomakkeet
Etusivu | Toiminta | Yhdistykset | Näyttelyt | Kasvatus | Kissarodut | Lomakkeet
Tarttuvien tautien vastustusohjelma
Sisällysluettelo
Ohjelman tarkoituksena on antaa kaikille Suomen Kissaliiton (SRK) piirissä toimiville harrastajille tietoa kissojen tartuntataudeista ja niiden ehkäisystä. Kyseessä on suositus, koska SRK:lla ei ole resursseja eikä toimivaltaa valvoa kissanomistajien toimintaa tartuntatautien osalta. Jokaisen kissanomistajan edun mukaista on noudattaa esitettyjä toimenpiteitä. SRK:n kasvattaja- ja siitosuroksen omistajan sitoumukset ovat asiakirjoja, joita tulee noudattaa. Tekstissä mainitut testit ovat Suomesta saatavia, ulkomailla saattaa olla kehittyneempiä testimenetelmiä.
2. TARTUNTATAUDlN EDELLYTYKSET
Tarttuvien tautien leviämiseen tarvitaan kolme tärkeää edellytystä: taudinaiheuttaja (bakteeri, virus, sieni, loinen), isäntätekijät (kissan syntyperäinen puolustusjärjestelmä, kissan kunto) ja ympäristötekijät (valo, kosteus, ilmanvaihto, lämpö, ravinto, kissojen määrä ym.). Kukin tekijä on tunnettava, jotta tartuntaketju voidaan ehkäistä tai katkaista.
Suljettu kissala on kissala, josta ei käydä näyttelyissä tai jossa ei vieraile kissoja. Siellä tartuntariski on pienin. Täysin avoin kissala on kissala, jossa tehdään aktiivista kasvatustyötä ja josta on yhteydet ulkomaailmaan (siitos- ja näyttelymatkat). Avoin kissala on herkästi haavoittuva systeemi, jonka herkimpiä jäseniä ovat pennut. Niiden puolustusjärjestelmä ei ole vielä täysin kehittynyt.
Yleisin tartuntatapa on suora kontakti, siis kissasta toiseen. Epäsuorassa kontaktissa infektio siirtyy joko likaisten ruoka- tai juomakuppien, hiekka-astioiden, hoitovälineiden tai pintojen (lattiat, pöydät, seinät) välityksellä.
Selkein taudinlähde on oireinen, sairas kissa. Uhkan muodostavat myös tietyissä tapauksissa oireettomat taudinkantajat, jotka esimerkiksi stressin seurauksena levittävät taudinaiheuttajia.
Kissalan kannalta tärkeimpiä taudinaiheuttajia ovat: viruksista ja bakteereista leukoosivirus (FeLV), kissojen immuunikatovirus (FIV), hengitystieinfektioita aiheuttavat herpesvirus (FHC), calicivirus (FCV) sekä Chlamydia psittaci, kissaruttovirus (FPV) ja tarttuvan vatsakalvontulehduksen aiheuttava virus (FIPV); sienistä silsat (Microsporum ja Trichofyton); loisista suolinkainen ja heisimadot sekä korvapunkki (Otodectes).
Kissaleukoosi
Kissaleukoosin aiheuttaa kissan leukemiavirus (FeLV). Virus tarttuu kissasta toiseen lähinnä syljen välityksellä, mutta myös muut eritteet (virtsa, uloste, kyynelneste) sisältävät virusta. Virus leviää myös maidon välityksellä emolta pennuille sekä istukan välityksellä syntymättömiin pentuihin.
Todennäköisin tartunta edellyttää melko läheistä ja pitkää kontaktia: tartunta voi välittyä esim. kissojen nuolessa toisiaan tai käyttäessä yhteisiä hiekkalaatikoita. Leukoosivirus ei ole erityisen kestävä ympäristössä, ihanteellisissakin olosuhteissa se säilyy tartuttamiskykyisenä vain joitakin tunteja. Kuivunut sylkipisara, jossa virusta on, ei muodosta enää riskiä. Mikä tahansa fyysisen lähikontaktin estävä keino katkaisee leukoosin leviämisen.
Tartunnan saaneista kissoista osa jää pysyviksi kantajiksi. Suurin osa kissoista pystyy kuitenkin parantumaan tartunnasta, mutta ennen paranemistaan ne erittävät virusta. Pienellä osalla kissoista virus piiloutuu luuytimeen (ajoittainen kantaja). Normaalioloissa tällainen kissa ei eritä virusta, mutta puolustuskyvyn heiketessä virusta saattaa erittyä (esim. näyttelystressi tai kortisonihoito).
Leukoosi aiheuttaa toisaalta kasvaimia (imusolmukkeet, perna, maksa, munuaiset, kateenkorva), toisaalta altistuksen toissijaisille tulehduksille (krooniset suu- ja hengitystietulehdukset, krooniset yleisinfektiot). Muita oireita voivat olla anemia, kuume, ripuli yms. yleisoireet. Lisääntymisongelmat sekä ongelmat raskauden aikana voivat myös johtua leukoosista. Leukoosin ennuste on huono; pysyvät kantajat kuolevat 3-5 vuoden kuluttua tartunnasta. Hoitoa ei ole.
Leukoosin ennaltaehkäisyssä tärkeintä on kissojen testaus ja positiivisten kissojen eristys. Verinäytteestä määritetään virus. Positiivinen testitulos tarkoittaa, että kissalta löytyy virusta verestään. Testi on syytä uusia n. 12 viikon kuluttua. Mikäli testi on tällöinkin positiivinen, on kissa pysyvä kantaja. Mikäli testitulos on negatiivinen, kissa on todennäköisesti parantunut. Kuitenkin pienellä osalla virus on siirtynyt luuytimeen. Siitoskissat suositellaan testattavaksi kahdesti 6-8 viikon välein ja sen jälkeen vuosittain. Siitoskissojen omistajien tulee huolehtia siitä, että partneri on testattu. Perheen muut kissat on hyvä testata ainakin kerran.
Leukoosirokote estää taudin puhkeamisen rokotetussa kissassa, mutta rokotettukin kissa voi erittää virusta lyhyenä ajanjaksona ennen taudin torjumista. Kissa on testattava ennen ensimmäistä rokotuskertaa. Rokote tehostetaan 2-3 viikon kuluttua, uusinnat vuosittain. Alle 9 viikon ikäistä pentua ja kantavaa kissaa ei rokoteta. Muita rokotteita ei anneta samanaikaisesti. Rokotettukin kissa voidaan testata.
Kissan immuunikato
Immuunikadon aiheuttaa virus (FIV). FIV-tartunta siirtyy tavallisimmin sylki-veri-kontaktina, esimerkiksi kissojen tapellessa tai veren välityksellä verensiirroissa. FIV ei helposti välity ruoka-astioiden, hiekkalaatikoiden tai muiden välineiden kautta. FIV ei myöskään tartu ihmiseen. FIV-infektio on yleisin ulkona vapaana kulkevilla, leikkaamattomilla uroskissoilla.
FIV-tartunnan oireet vaihtelevat taudin vaiheen mukaan. Vaiheita erotetaan kolme: akuutti vaihe, oireeton kantajavaihe ja krooninen tautivaihe. Akuutin vaiheen oireet ovat yleensä lieviä ja ilmaantuvat 1-2 kk:n kuluttua tartunnasta: mm. sahaava kuume ja imusolmukkeiden suureneminen. Oireet kestävät muutamista viikoista kuukausiin ja häviävät itsekseen. Alkaa oireeton kantaja -vaihe, joka voi kestää jopa vuosia. Osa kissoista siirtyy kolmanteen, krooniseen vaiheeseen, jossa elimistön puolustuskyky vähenee ja kissa sairastuu erilaisiin tulehduksiin. Näitä ovat suun ja ylempien hengitysteiden tulehdukset, krooninen ripuli ja laihtuminen, krooniset ihotulehdukset ja silmän sidekalvon tulehdukset. Krooninen tautivaihe kestää kuudesta kuukaudesta kolmeen vuoteen ja päättyy kuolemaan. Hoitoa ei ole.
Immuunikadon ennaltaehkäisyssä tärkeintä on kissatappeluiden ehkäisy pitämällä kissat sisällä tai valvotuissa olosuhteissa ulkona, kissojen testaus ja positiivisten kissojen eristys. Verinäytteestä määritetään vasta-aineet, jotka ilmaantuvat 2-4 viikon kuluttua tartunnasta. Vasta-aineet näkyvät testissä kissan kuolemaan asti.
Siitoskissat suositellaan testattavaksi vuosittain. Siitoskissojen omistajien tulee huolehtia siitä, että partneri on testattu. Perheen muut kissat olisi hyvä testata ainakin kerran. Mahdollisesta tartunnasta on odotettava vähintään neljä viikkoa ennen testausta. Rokotetta ei ole.
Ylempien hengitysteiden tulehdukset
Ylempien hengitysteiden infektioita aiheuttavat mm. herpesvirus (FHV), calicivirus (FCV)- yhteensä yli 80 % tapauksista - ja Chlamydia psittaci -bakteeri. Tartunta siirtyy lähinnä kissasta toiseen, mutta myös epäsuoran kontaktin (mm. ihmisen) kautta. Chlamydia psittaci-bakteeri säilyy kissan elimistön ulkopuolella enintään 12 tuntia ja herpesvirus enintään 24 tuntia. Calicivirus säilyy 8-10 päivää. Hengitystieinfektiot leviävät herkästi. Todennäköisin leviämispaikka on monikissainen kissala, jossa kissat ovat tekemisissä keskenään.
Tartuntojen itämisajat vaihtelevat puolesta viikosta pariin viikkoon. Tavallisimpia varhaisoireita ovat depressio, ruokahaluttomuus, kuume ja niiskutus, myöhemmin mukaan kuvaan tulevat sierain- ja silmävuoto, silmän sidekalvon tulehdus ja joskus hengitysvaikeudet ja yskä. Herpes aiheuttaa yleensä vakavammat oireet, calici lievemmät. Lisäksi calicitartunnassa ovat kielen ja kitalaen haavaumat sekä niveltulehdukset usein mukana, muuten oireettomilla kantajilla on usein haavainen ientulehdus. Klamydiassa keskeisin piirre on märkivä silmän sidekalvon tulehdus ja silmämunan pullistuminen. Herpes ja Chlamydia altistavat abortteihin.
Herpesvirustartunnan saaneet jatkavat viruksen eritystä koko loppuelämänsä ajoittain esim. stressin seurauksena. Tällöin kissalla on lieviä oireita. Calicivirustartunnan saaneista kissoista osa paranee noin kuukauden kuluessa, osa jatkaa viruksen eritystä puolikin vuotta. Virustartuntoihin ei ole varsinaista lääkehoitoa, tukihoitona pyritään lievittämään oireita. Chlamydia psittaci-bakteeritartunnan saaneet kissat ilman lääkehoitoa erittävät bakteeria aluksi puolentoista vuoden ajan jatkuvasti. Tämän jälkeen bakteeria erittyy ajoittain stressin seurauksena, yleensä oireitta. Lääkehoitona Chlamydia psittaci -tartunnassa käytetään tetra- tai doksisykliiniantibioottia sekä suun kautta että paikallisesti silmiin neljän viikon ajan. Perheen kaikki kissat on hoidettava samanaikaisesti. Paras hoitotulos taataan uusimalla lääkehoito puolen vuoden kuluttua. Oikein hoidettu kissa paranee täydellisesti.
Määritettäessä ylempien hengitysteiden infektioista vapaita kissaloita on selvitettävä, onko kissalassa esiintynyt kliinisiä tautitapauksia. Jos kissala on näistä taudeista vapaa, ennaltaehkäisyssä tärkeintä ovat rokotukset ja uusien yksilöiden karanteeni ennen kissalaan tuomista. Jos kissalassa on ollut tautitapauksia, tärkeintä taudinkulun rajoittamisessa ovat rokotukset, emon ja pentujen eristäminen ja oireiden lievittäminen.
Verinäytteestä pystytään määrittämään herpes-, calici- sekä Chlamydia- virusten synnyttämät vasta-aineet. Herpestä, calicia ja Chlamydiaa vastaan voidaan rokottaa. Ks. Rokotukset.
Kissarutto
Kissaruton aiheuttaa kissan parvovirus (FPV). Virusta eritetään kaikkiin eritteisiin (virtsa, uloste, sylki, oksennukset) ja se tarttuu joko suoraan kissasta toiseen tai likaisten astioiden, hiekka-astioiden, häkkien, ihmisten, maaperän jne. välityksellä. Virus siirtyy myös istukan välityksellä syntymättömiin pentuihin. Kissarutto tarttuu helposti, virus säilyy tartuntakykyisenä huoneenlämmössä jopa vuoden. Virus kestää erittäin hyvin erilaisia desinfektioaineita, mm. alkoholeja, eetteriä ja kloroformia. Kissa erittää virusta noin vuorokauden kuluttua tartunnasta (oireita ei vielä ole), ja eritys jatkuu parisen viikkoa.
Itämisaika on 4-6 vuorokautta. Oireina ovat kuume, alakuloisuus ja täydellinen syömättömyys. Oksentelu on yleistä, ja voimakas ripuli kehittyy parin päivän sisällä. Sairauden loppuvaiheessa eläin on alilämpöinen. Eläin kuolee yleensä viiden päivän kuluessa oireiden alkamisesta. Kuolleisuus on 25-90 %. Täydellinen parantuminen kestää useita viikkoja. Kissarutto voi olla myös oireeton, tai sairaus voi kehittyä niin nopeasti, ettei oireita ehdi tulla, vaan kissa löydetään kuolleena. Kissaruttovirus aiheuttaa myös abortteja. Kissanpennut, jotka ovat saaneet tartunnan sikiöaikana, voivat syntyä kuolleina tai kuolla muutaman päivän sisällä syntymästä. Oireina kissanpennuilla on horjuvaa kävelyä ja tasapainohäiriöitä niiden alkaessa liikkua enemmän. Pennut voivat kasvaa ja kehittyä muuten normaalisti, mutta liikkuminen ei parane koko kissan elinaikana. Varsinaista hoitoa kissaruttoon ei ole, tukihoito (antibiootit, nestehoito, vitamiinit, pakkosyöttö) voi pelastaa kissan hengen. Ennaltaehkäisynä on rokote. Ks. Rokotukset
Tarttuva vatsakalvontulehdus (FIP)
Taudin aiheuttaa FIP-virus, joka on mutatoitunut FEC (feline enteric coronavirus) -viruksesta. FECV aiheuttaa vatsaflunssan (lievän ripulin tai oireettoman infektion), josta kissa paranee joko muutamien kuukausien sisällä tai ei ollenkaan jääden pysyväksi kantajaksi. Pysyvä kantaja jatkaa muiden kissojen tartuttamista FEC-viruksella. Eri syistä FECV saattaa mutatoitua kissan suolen epiteelisoluissa FIPV:ksi ja siirtyä veren syöjäsoluihin aiheuttaen vakavat oireet ja kuolemaan johtavan taudin. Infektoitunut kissa erittää virusta kaikissa eritteissään (ulosteet, sylki), ja suureksi osaksi eritys tapahtuu ennen taudin kliinisten oireiden ilmenemistä. Riippuu monesta tekijästä pystyykö kissa vastustamaan FIPV:ta. Tärkeimpiä ovat kyseisen viruskannan virulenssi, eli sen äkäisyys taudinaiheuttajana, sekä kissan oma vastustuskyky. Infektoitunut kissa muodostaa vasta-aineita tätä kyseistä viruskantaa vastaan, mutta vasta-aineet eivät riitä suojelemaan kissaa taudilta, vaan ovat osa itse taudinkehitystä; muodostuu kertymiä ja siten vaurioita verisuonten seinämiin. Virus myös leviää puolustussoluissa ympäri elimistöä. Taudinkuvaan vaikuttaa tämän lisäksi se, mihin elimiin virusta päätyy. Kissat, joiden soluvälitteinen puolustus on nopeaa ja tehokasta, selviävät tartunnasta ilman tautia. Ne voivat oireettomina erittää virusta satunnaisesti.
FIP:ä on kahta muotoa: kostea ja kuiva. Kissoilla, jotka kehittävät kostean FIP:n, pääoire on nesteen kertyminen vatsa-onteloon. Nämä ovat runsaasti vasta-ainetta kehittäviä kissoja, joiden solupuolustus on heikko. Taudin kuivassa muodossa vallitsevat erilaiset silmä- ja keskushermosto-oireet. Myös näiden kahden perusmuodon välimuotoja esiintyy. Kummassakin tautimuodossa esiintyy aluksi aaltoilevaa kuumetta, ruokahaluttomuutta, laihtumista ja väsymystä, elinkohtaiset oireet saattavat tulla esiin vasta viikkojen kuluttua. FIP:n diagnoosi tehdään verenkuvan ja biokemiallisten testien yhdistelmällä, sekä histologisesti elinnäytteestä. Sensijaan coronapositiivisuus (vasta-aineiden tutkiminen) ei tarkoita kissan sairastavan FIP:a eikä coronanegatiivisuus sulje pois FIP:n mahdollisuutta. Perussyytä parantavaa hoitoa ei ole, ja kuolleisuus on korkea.
FIP:n ennaltaehkäisyssä tärkeintä on pitää kissalan kissamäärä pienenä, ehkäistä FECV-vatsaflunssan leviäminen kiinnittämällä huomiota hiekkalaatikkohygieniaan ja kissalan puhtauteen muutenkin, valikoida siitokseen yksilöitä, joilla ei ole FIP-jälkeläisiä (tutkimuksissa on todettu, että taipumus sairastua FIP:iin on perinnöllistä) ja huolehtia sekä pentujen että aikuisten kissojen parhaasta mahdollisesta vastustuskyvystä.
Sieni-infektiot
Kissoilla valtaosan sieni-infektioista aiheuttavat Microsporum- ja Trichofyton- sienet. Kissoilla yli 90 % sieni-infektioista aiheuttaa Microsprorum canis, joka voi aiheuttaa infektion myös koirissa ja ihmisissä. Sienet tarttuvat sekä suoraan kissoista toisiin että epäsuorasti kissatarvikkeiden, näyttelyhäkkien ja ihmisten välityksellä. Sieni-itiöt ovat erittäin kestäviä ja ne voivat säilyä ympäristössään tartuttamiskykyisinä jopa kaksi vuotta. Alttiimpia infektiolle tuntuvat olevan nuoret, alle vuoden ikäiset kissat sekä pitkäkarvaiset kissat.
Sieni-infektion oireet ovat hyvin moninaiset: osalle kissoista ilmenee iho-oireita 1-4 viikon kuluttua tartunnasta, loput jäävät oireettomiksi kantajiksi. Vaurioitunut iho altistaa sieni-infektiolle. Tavallisimmat löydökset ovat ruvet, laikuttainen karvanlähtö tai turkin oheneminen paikallisesti. Tartunta on yleisin kasvoissa, korvissa, etutassuissa, niskassa ja selässä. Kissanpennuilla tartunta on yleensä vakavampi ja oireet ovat usein selkeämmät.
Sieni-infektio todetaan karvanäytteestä. Jos kissalla on oireita, tulee näyte ottaa paljaan kohdan reunalta. Oireetonta kissaa tulee harjata steriliillä hammasharjalla noin kolmen minuutin ajan puhtaan paperin päällä: kaikki irtoava hilse ja karva tulee lähettää tutkittavaksi. Koska diagnoosi tehdään sienen laji tunnistamalla (kasvatus ja mikroskopointi), tuloksen saaminen kestää noin neljä viikkoa.
Hoitamattomana sairaus yleensä pahenee, se ei parane itsestään. Sienen hoito on tärkeää myös siksi, että vältetään sen tarttuminen ihmisiin. Hoito kohdistetaan sekä kissoihin (myös oireettomat), perheen muihin eläimiin että elinympäristöön. On huolehdittava siitä, että mahdollinen kissan ihoa rikkova lois-infektio hoidetaan sienihoidon yhteydessä. Hoitona käytetään sisäistä lääkitystä (griseofulviini) sekä pesua hoitavilla aineilla. Pesujen tehoa lisää karvojen ajo joko kokonaan tai hoidettavalta alueelta, kuitenkin ainakin 6 cm näkyvän ihottuma-alueen ympäriltä. Lisäksi koko asunto, etenkin kissan olinpaikat (myös tekstiilit) tulee puhdistaa useasti hoidon kuluessa, käyttäen riittävän tehokkaita puhdistusmenetelmiä. Hoito kestää useita viikkoja, yleisesti 6 viikkoa. Hoidon aikana koko kissala on näyttely- ja kasvatuskaranteenissa. Karanteeni päättyy kahden puhtaan tuloksen jälkeen, joista ensimmäinen otetaan noin kuukauden kuluttua lääkekuurin päättymisestä, toinen siitä kuukauden kuluttua.
Siitoskissat suositellaan testattaviksi kerran vuodessa. Tuontikissat tulee pitää karanteenissa, kunnes on saatu kaksi negatiivista tulosta kuukauden välein.
Loiset
Sisäloisten häätö kuuluu jokaisen kissan perusterveyden hoitoon. Niin kasvattajien kuin omistajien tulisi kiinnittää erityistä huomiota loisongelmaan ja sen pitämiseen mahdollisimman pienenä. Sisäloisten munat leviävät ulosteiden mukana ja ne kestävät hyvin sekä lämpöä että pakkasta. Osa sisäloisista voi tarttua myös ihmiseen. Loisinfektiot on torjuttavissa säännöllisellä, vähintään kaksi kertaa vuodessa annettavalla matolääkityksellä. Perheen kaikki kissat on madotettava samalla kertaa. Naaraskissa tulee madottaa ennen astutusta.
Suolinkainen
Suolinkainen on noin 15 cm pitkä mato, joka elää ohutsuolessa. Suolinkaista kantavan kissan ulosteessa erittyy miljoonia loismunia päivässä. Munat kehittyvät maassa tartuntakykyisiksi toukiksi. Munat ja toukat ovat niin pieniä, että niitä ei voi nähdä paljain silmin. Kissanpentu voi saada tartunnan emältään jo sikiökaudella. Pikkupennulle suolinkaistartunta saattaa olla hengenvaarallinen. Täysikasvuisilla kissoilla tartunta on useimmiten oireeton, mutta se saattaa aiheuttaa laihtumista, ripulia, huonoa karvapeitettä ja karvanlähtöä. Suolinkainen voi tarttua myös ihmiseen. Suolinkaisinfektio on torjuttavissa matolääkkeillä, jotka sisältävät fenbendazolia tai pyrantelia.
Heisimadot
Kissat voivat saada leveä heisimato (Taenia) -tartunnan kypsentämättömistä makean veden kaloista. Muiden heisimatojen väli-isäntinä voivat olla mm. kirput, täit ja jyrsijät. Omistaja voi havaita valkoisia, riisiryynimäisiä heisimadon jaokkeita kissan ulosteissa tai peräaukon seudun karvoihin tarttuneina. Muut oireet ovat suolinkais-infektion kaltaisia. Pohjoismaissa vielä harvinainen Echinococcus multilocularis-heisimato on hyvinkin yleinen muualla Euroopassa. Se voi tarttua myös ihmiseen ja aiheuttaa erittäin vakavia oireita. Riski, että Echinococcus multilocularis-loinen tulisi Suomeen juuri tuontikissojen ja -koirien mukana, on Elintarvike-ja eläinlääkintälaitoksen EELAn mukaan todellinen. Tästä syystä erityisesti ulkomailla oleskelleiden ja/tai Suomeen tulevien tuontikissojen madottaminen heisimatoja vastaan ennen maahantuontia on erittäin tärkeää. Heisimatoinfektiot on torjuttavissa matolääkeillä, jotka sisältävät pratsikvantelia.
Korvapunkki
Korvapunkki (Otodectes cynotis) on hämähäkkieläimiin kuuluva ulkoloinen. Loinen on hyvin tarttuva, ja se viihtyy sekä kissan että koiran korvakäytävässä. Tartunta tapahtuu yleensä suoraan kissasta toiseen, mutta ympäristössä punkki säilyy elinkykyisenä pitkään. Ihmiselle punkki saattaa aiheuttaa korvakäytävän tulehduksen tai paikallisen ihotulehduksen.
Ravinnokseen korvapunkki käyttää kuollutta ihoa, verta ja kudosnesteitä vaurioittaen samalla korvakäytävää. Tuloksena ovat voimakas kutina ja mahdollisesti itse aiheutetut vammat. Selvin korvapunkin merkki on musta, kahvinpurumainen erite, josta on mikroskopoitaessa löydettävissä eläviä korvapunkkeja niiden munia.
Korvapunkkitartunta on helposti hoidettavissa ilman reseptiä saatavilla Otita para – korvatipoilla parin viikon ajan. Eläinlääkäri voi antaa injektiona ivermektiiniä, joka tosin ei ole pieneläimille rekisteröity lääke. Perheen kaikki kissat tulee hoitaa samanaikaisesti, ja asunto tulee siivota huolellisesti.
4. ENNALTAEHKÄISEVÄ TERVEYDENHOITO
Ruokinta ja hoito
Hyvin hoidetulla kissalla on paras vastustuskyky sairauksia vastaan. Hyvän yleiskunnon ylläpitämiseksi on huolehdittava, että kissa saa monipuolista, sen tarpeet tyydyttävää täysipainoista ravintoa. Kunkin kissan fysiologinen tarve tulee ottaa huomioon, esimerkiksi kasvavan pennun ja imettävän kissan energiantarve on noin kolminkertainen verrattuna normaaliin aikuiseen. Jos kasvava kissa kärsii energian ja ravintoaineiden puutteesta, saattaa seurauksena olla mm. puutteellisesti kehittyvä vastustuskyky ja altistus esim. sieni- ja virustartunnoille. Korkealuokkaisia teollisia valmisteita täydennetään päivittäin/viikoittain raakatuotteilla esim. lihalla, katkaravuilla ja kalalla. Maidon sijasta voidaan tarjota kermaviiliä tai bulgarianjugurttia.
Kissan terveydentila tulee tarkistaa säännöllisesti, jolloin tarkistetaan kotona mm. korvat, silmät, suu ja kynnet. Vuosittain tehtävässä eläinlääkärintarkastuksessa huolehditaan rokotteiden uusinnoista.
Rokotukset
Rokottamisella pyritään ennaltaehkäisemään tai lieventämään infektiotauteja aikaansaamalla eläimelle spesifistä soluvälitteistä immuniteettia. Rokottaminen ei yleensä estä infektiota, vaan ehkäisee sen leviämistä, vähentää infektoituneen eläimen erittämien taudinaiheuttajien määrää tai ehkäisee eläimen tulemista kroonikoksi tai taudinkantajaksi.
Rokotteet voidaan jakaa eläviä tai tapettuja taudinaiheuttajia sisältäviin valmisteisiin. Elävät, heikennetyt virusrokotteet aiheuttavat rokotettavalle lievän infektion, johon elimistö vastaa muodostamalla vasta-aineita. Elävällä rokotteella on todettu aikaansaaduksi pidempikestoinen ja nopeampi immuniteetti, mutta esim. kissoilla, joilla on alentunut immuniteetti, elävät rokotteet voivat olla vaarallisia. Kantavaa kissaa ei saa rokottaa elävillä rokotteilla. Tapetuissa rokotevalmisteissa virukset on kasvatuksen jälkeen inaktivoitu, jolloin virukset eivät pysty lisääntymään eläimessä ja ovat näin turvallisempia. Tapettujen rokotteiden antama suoja on yleensä lyhyempi kun elävällä rokotteella.
Kissojen rokotustarve vaihtelee suuresti kissan käytön (näyttely- ja siitoskissat), ympäristön ja kissapopulaation suhteen. Esimerkiksi sisäkissa, joka ei käy koskaan ulkona ja elää ainoana kissana taloudessa, ei tarvitse yhtä laajaa rokotesuojaa kuin siitoskolli tai aktiivisesti näyttelyissä käyvä kissa. Monikissatalouksissa tai avoimissa kissaloissa tulee rokotusohjelmat laatia yhdessä eläinlääkärin kanssa, käytettävissä olevaan epidemiologiseen tietoon pohjautuen.
Kissa tulee rokottaa ainakin kissaruttoa ja kissaflunssia vastaan. Ulkomailla käyvät kissat rokotetaan myös rabiesta vastaan. Näyttelyissä tarvittava rokotussuoja kannattaa aina tarkistaa voimassaolevista näyttelysäännöistä. Monikissatalouksissa on hyvä pitää kaikilla kissoilla samantasoinen, säännöllinen rokotusohjelma.
Kaikki rokotteet täytyy uusia, mutta vain osa tehostaa. Tehosteella tarkoitetaan yleensä kuukauden kuluttua otettavaa toista rokotetta; uusinnalla tarkoitetaan 1-2 vuoden kuluttua otettavaa rokotetta. Riittävistä tehoste- ja uusintarokotuksista tulee huolehtia, ja on tärkeää varmistaa, että uusinta tulee otettua ennen edellisen rokotuksen voimassaoloajan päättymistä.
Kissarutto
Immuunilta (= rokotetulta) emolta saadut nk. maternaaliset vasta-aineet alkavat yleensä heiketä kissanpennulla 6-12 viikon iässä. Jos näitä emolta saatuja vasta-aineita on vielä rokotettaessa pennun elimistössä, ei rokote välttämättä aiheuta riittävän vasteen muodostumista. Tästä syystä suositellaan vähintään kahta rokotuskertaa 3-4 viikon välein elävällä rokotteella ja vähintään kolmea rokotuskertaa tapetulla rokotteella, jos kissa rokotetaan ensimmäisen kerran 8-9 viikon ikäisenä. Elävää kissaruttorokotetta ei suositella annettavaksi alle 9 viikon ikäiselle kissalle. Tehosterokotus vähintään kahden vuoden välein riittää antamaan suojan useimmissa tapauksissa penturokotusten ja yhden vuoden iässä annetun tehosteen jälkeen. Kissaruttorokotevalmisteita: ks. oheinen taulukko
Kissaflunssa
Ensimmäinen rokotus suositellaan annettavaksi noin 9 viikon ikäisenä ja toinen rokotus 3-4 viikon kuluttua tästä. Rokottaminen ei estä infektiota eikä välttämättä suojaa kaikilta oireilta. Kissaloissa, joissa hengitystieinfektiot ovat ongelmana, voi olla tarpeen käyttää suosituksista poikkeavaa rokotusohjelmaa hoitavan eläinlääkärin ohjeiden mukaan. Emon rokottaminen tiineyden aikana (noin 2-3 viikkoa ennen synnytystä) tapetulla flunssarokotteella vähentää joidenkin tutkimusten mukaan nuorten pentujen hengitystieinfektioita passiivisen immuniteetin avulla. Kissaflunssarokotevalmisteet, ks. oheinen taulukko.
Rabies
Kissanpennut voidaan rokottaa rabiesta vastaan aikaisintaan 7 viikon ikäisinä. Jos emo on rokotettu ennen pentujen syntymää, ensimmäinen rokotus suositellaan annettavaksi 3-4 kuukauden iässä. Tehosterokotus annetaan kahden vuoden välein. Jos eläin on ensimmäisen kerran rokotettu alle vuoden ikäisenä, tulee ensimmäinen tehosterokotus antaa jo vuoden kuluttua. Ulkomailla käyvät kissat tulee rokottaa rabiesta vastaa vuoden välein. Kantavien kissojen rokottamista ei suositella, mutta tilanteen niin vaatiessa voidaan rokottaa tapetulla rokotteella. Rabiesrokotteet, ks. oheinen taulukko.
Kissan elinympäristö
Kissan psyykkisen ja fyysisen terveyden kannalta on suotavaa, että kissa saa tarpeeksi jokapäiväistä liikuntaa ja virikkeitä ympäristöstään. Sopivin apuvälinein (esim. raapimapuu, hiirilelut, pallot) varmistetaan kissalle mahdollisuus itse huolehtia liikunnastaan asunnossa tai valvotuissa olosuhteissa ulkona. Valveutunut kissanomistaja ei anna kissansa olla tekemisissä vapaasti ulkona liikkuvien kissojen kanssa.
Ympäristön hygieniaan on hyvä kiinnittää huomiota: hiekkalaatikot ja ruokintapaikka tulee pitää puhtaana. Erityishuomiota kissalan hygieniaan on syytä kiinnittää tautitapausten aikana, jotta tautien leviäminen saadaan rajattua. Näissä tapauksissa kannattaa toimenpiteiden suunnittelussa käyttää apuna asiantuntijaeläinlääkäriä.
Desinfektioaineita käytettäessä on aiheellista tutustua huolella valmistajan ohjeisiin, ja varmistua siitä että aine todella puree kissan taudinaiheuttajiin.
Karanteeni
Jos kotiin tulee uusi kissa, on varauduttava pitämään tulokas riittävän pitkään karanteenissa, erillään muista eläimistä. Samoin tarttuvaan tautiin sairastunut kissa on syytä eristää. Kun tehdään kissalle testejä karanteenin aikana, on mahdollisten positiivisten löydösten sattuessa hoito helpompi kohdistaa yhdelle kuin monelle kissalle.
Tehokkain karanteeni on, jos se järjestetään eri asunnoissa eri henkilöiden toimiessa hoitajina. Kotona järjestettävä karanteeni on kattava, jos huoneesta toiseen siirryttäessä vaatteet vaihdetaan ja kädet desinfioidaan. Jos näin ei tehdä, estetään ainoastaan sellaisten tautien leviäminen, joka vaatii kissojen välisen kontaktin.
Jos kissalassa ilmenee useampi tautitapaus siten, ettei ole mahdollista siirtää sairaita yksilöitä erilleen, on koko kissalan oltava kotikaranteenissa: näyttely- ym. toiminta tulee lopettaa, kunnes kissat ovat parantuneet. Jos kyseessä on tauti, joka tarttuu myös muihin eläimiin, tulee myös niiden pysyä kotona.
Taudista riippumatta tulee karanteenin kestosta neuvotella hoitavan eläinlääkärin kanssa.
Eläinlääkärintarkastuksen tavoitteena on estää, ettei näyttelyyn tuotaisi kissoja, jotka muodostavat tarttuvan taudin uhan muille kissoille. Lisäksi tarkastuksessa varmistetaan, että kissa on riittävän hyväkuntoinen, terve, hyvin hoidettu, ei imetä, ei odota, ja on asianmukaisesti rokotettu välttyäkseen saamasta toisilta kissoilta mahdollisesti piilevänä esiintyvää infektiota.
Eläinlääkärintarkastus on hyvin lyhyt kliininen tutkimus, jossa tarkan diagnoosin saaminen on mahdottomuus. Tavoitteena onkin tietyt kriittiset pisteet tarkastamalla varmistua, ettei häiriötilasta kertovia oireita esiinny. Tarkastuksen tulee olla tasapuolinen ja oikeudenmukainen, siksi jokainen kissa tulee tarkastaa samalla tavalla. Näyttelyissä käyminen on kallista, siis on näytteilleasettajan edun mukaista tuoda näyttelyyn vain ehdottoman hyvin hoidettuja, oireettomia kissoja tarkastuksissa hylkäämisen välttämiseksi.
Mikäli eläinlääkäri havaitsee näyttelyn aikana kissalla jonkin sairauden oireita, on ko. kissa ja kaikki samaan perheeseen kuuluvat kissat vietävä välittömästi pois näyttelypaikalta.
Näytteilleasettajan on syytä varmistua siitä, että näyttelyhäkki on ennen verhojen ripustamista desinfioitu. Jos järjestävä yhdistys ei sitä ole tehnyt, kannattaa näytteilleasettajan itse desinfioida häkki.
Näytteilleasettajan ei tule käsitellä vieraita kissoja tai antaa toisten ihmisten käsitellä omia kissojaan ilman, että kädet desinfioidaan kissojen välillä.
Kissojen vastustuskyky muodostuu sekä niiden perimästä että ympäristötekijöistä. Vastustuskykyyn voidaan vaikuttaa huolehtimalla kissojen stressittömyydestä, ympäristöstä, loisten häädöstä, hammashoidoista, rokotuksista ja ravitsemuksesta.
Kunkin kissalan omistajan tulee harkita kissalan sopiva koko ja taloudelliset voimavaransa joukon huoltamiseksi. Lisäksi tulee huolehtia, että kissat tulevat toimeen keskenään. Stressin merkitystä aliarvioidaan suuresti tauteihin myötävaikuttavana tekijänä. Krooninen stressi laskee yksittäisten kissojen vastustuskykyä ja ilmenee toistuvina terveydellisinä ja käytöshäiriöinä.
Sairauden tai ongelman hoitaminen on aina kalliimpaa kuin terveyden ylläpito!
Helsingissä 12.3.2001
Tarja Kylmä & Arja Martikainen
© Suomen Kissaliitto ry
Kuvien ja tekstin lainaaminen ilman lupaa on kielletty!