German rex

German rex

German rex on kiharakarvaroduista vanhin. German rexejä on maailmassa jäljellä muutamia kymmeniä. Saksassa, Sveitsissä ja Suomessa sekä mahdollisesti joitakin entisen itäblokin alueella.
Ainoaa tällä hetkellä puhtaasti aitoa eurooppalaista rex-kissarotua uhkaa sukupuutto.

Ensimmäinen valokuvattu german rex, kolli Munk, oli syntynyt 1930 tai 1931 Königsbergissä Itä-Preussissa eli nykyisen Kaliningradin alueella, mistä ainakin yksi yksilö vietiin Berliiniin
Hufelandin sairaalan alueelle 1940-luvun lopulla. Sairaalassa työskentelevä tohtori Rose Scheuer-Karpin innostui kasvattamaan german rexejä 1950-luvun alussa juuri tällä Königsbergistä
tuodulla kaikkien nykyisten german rexien kantaäidillä Lämmchenillä, joka oli kulkenut useita vuosia vapaasti ulkona. Mutta Lämmchen ei suinkaan ollut ainoa sattumalta löydetty kiharakarvakissa Saksassa.
Scheuer-Karpin haki hiilikauppiaaltaan mustan Schnurzelin, ja musta-valkoinen Preuss eli Puschin syntyi 1960 Länsi-Saksassa lähellä Kölniä. Kaikki nämä kolme kissaa ovat nykyisten german rexien taustalla.

Rotu viehätti kovasti siihen tutustuneita, mutta sen kasvatus jäi vähäiseksi. Muutamia yksilöitä vietiin USAhan, Ranskaan ja Englantiin, joissa ne lopulta päätyivät cornish rexin kasvatukseen.
Rodun peruskanta jäi kuitenkin Itä-Saksaan rautaesiripun taakse. Saksojen yhdistyttyä tuli mahdolliseksi koota rodun rippeet, joita löytyi myös Sveitsistä. Suomeen ensimmäiset german rexit saapuivat 2001.

German rex on keskikokoinen kissa, jolla on keskipitkä, vankka ja lihaksikas vartalo. Selkä on suora hartioista hännän tyveen. Häntä on keskipitkä ja pyöreäkärkinen.
Pää on pyöreähkö, korvien väli leveä, posket voimakkaasti kehittyneet, ja nenänvarressa on selvä painauma. Korvat ovat tyvestään leveät, pyöreäkärkiset ja myös sisäpuolelta hienon karvan peitossa.
Silmät ovat etäällä toisistaan. Turkki tekee german rexistä rexin. Se on paksu, satiininpehmeä, kihara tai laineikas ja se saa olla minkä värinen tai kuvioinen tahansa.
German rex on seuranhaluinen, rakastava ja reipas kissa.

Saksassa on nykyään muutama german rexin kasvattaja, Sveitsissä kaksi. Kaikki kuitenkin tekevät yhteistyötä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi, mutta riittääkö voimat, annetaanko rodun elvyttämiselle mahdollisuus?

Tällä hetkellä Suomessa ei ole tiedettävästi yhtään german rex -kasvattajaa, mutta muutamia yksilöitä löytyy sieltä täältä yksittäisiltä omistajilta.

Suomen Rex-kissayhdistys ry
Rex-kissa ystävät ry
©2016